keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Rukouskutsu Ruotsissa.


Olen mukana yhdellä keskustelupalstalla ja kun kirjauduin sisään ja aloin katselee eri aiheita, niin silmiini pisti otsikko että Ruotsiin on enimmäistä kertaa tulossa rukouskutsu. Mutta se on vain yhdessä Moskejassa ja rukouskutsu saa kuulua vain kerta viikossa ja silloinkin se kestää 2-3 minuuttia.

En voinut uskoa mitä luen. Suomessa ei taida vielä olla yhtä ainoata Moskejaa (siis ihan oikeana Moskejana eikä jotkut tilat kellarissa) ja Ruotsiin on jo tulossa ensimmäinen rukouskutsu! Totta kai olin iloinen mutta samalla mieleeni tuli että Ruotsin kansa hermostuu. Ja olinhan minä oikeassa. Ikään kuin vahingossa silmiini pisti adressi missä vastustetaan rukouskutsua.

Huomasin että se on kaikista aktiivisin adressi ja kommentit oli sitä luokkaa että nyt on Ruotsin kansa saanut tarpeekseen. Heidän ajatusmaailma oli että Ruotsi antaa pikkusormen ja muslimit vie koko käden.

Kyllähän minä ymmärrän heitä ja itse en näe tarvetta rukouskutsuun vaikka tietenkin muslimina pidän sitä parempana mutta me ollaan tähänkin asti pärjätty hyvin ilman rukouskutsua. Se mikä minua ärsytti ja samalla huvitti olivat ennakkoluulot mitä heillä oli islamista. Kaiken maailman väitteet naisia alistavana ja pommeja räjäyttävänä uskontona tuli taas esiin.

Tuli myös yleistystä muslimeista että ihan kuin kaikki muslimit olisi vaatimassa rukouskutsua. Tuli myös mainintaa siitä kuin kristilliset perinteet ovat hävinneet muslimien takia. Voin sanoa että minä henkilökohtaisesti en ole vaatimassa Lucia kulkueita ym. pois enkä ole vaatimassa rukouskutsua joten tuollainen yleistys ei ole tarpeen.

Islam on taas iso puheenaihe mediassa monesta eri syystä mutta onko se jotain uutta? Islam on ollut vihan kohteena jo siitä lähtien kun islam syntyi. Amerikkalainen anti-islam järjestö Sion sanoo että islam leviää kuin rotat. (http://www.svt.se/ug/lars-vilks-angrar-inte-deltagandet-pa-antimuslimska-konferensen 3.10.2012)

No voi sen niinkin ilmaista, mutta siinä on se ero, että rotat saadaan ehkä tuhottua, mutta islamia ei saa tuhottua vaikka kuin yrittävät sillä islam on Jumalan uskonto ja Jumala pitää huolen että islam on ja pysyy ja leviää, Hänen sana leviää.  

Alhaalla kuva Fittjan Moskejasta, se Moskeja mikä on saanut luvan rukouskutsuun.

Kuva: google, svenskmuslim.se

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti