sunnuntai 30. syyskuuta 2012

En pystynyt palvomaan Jeesusta.


Ajattelin tähän väliin kertoa mikä sai minut valitsemaan islamin. Myöhemmin ajattelin kirjoittaa minun diagnooseista....


Olen saanut kristillisen kasvatuksen ja olen aina uskonut Jumalaan. Rukoilin aina Jumalaa, kävin rippikoulun uskonnollisista syistä ja kävin kirkossa sunnuntaisin. Viihdyin myös uskonnon tunneilla. Joululla ja pääsiäisellä oli myös kristillinen merkitys minulle, ei siis perinteiden takia.

Muistan kun eräs sunnuntai olin juuri tullut kirkosta ja seisoin siinä meidän pihalla pohtimassa asioita. Jokin sai minut miettimään että miksi moni puhuu Jeesuksesta kuin hän olisi jotain mitä on palvottava ja rukoiltava. Mietin että miksi en siihen pysty. Käännyin aina Jumalan puoleen, en Jeesuksen.

Aloin pelkää että Jumala on vihainen minulle sillä minun usko Hänen poikaansa kohtaan oli niin heikko. Muistakaa, että kristityn kasvatuksen saaneena ajattelin, että asiat on niin kun ne on kristinuskossa opetettu eikä minulla tullut mieleen että joku toinen uskonto voisi olla totuus.

Se pelko oli niin suuri että kyyneleet silmissä ristein käteni ja katsoin ylös taivaaseen. En välittänyt vaikka joku näkisi, halusin vaan rukoilla Jumalaa. Pyysin anteeksi kun en pystynyt pitämään Jeesusta niin suurena ja rukoilin että Hän auttaisi ja vahvistaisi uskoani Hänen poikaansa kohtaa.

Myöhemmin tunsin että sain vastauksen rukoukseeni mutta se ei ollut sellainen kuin olin odottanut. Sain tietää että myös muslimit uskovat Jeesukseen mutta he eivät palvo Jeesusta vaan heille Jeesus oli yksi profeetoista. Sain jonkinlaisen ahaa elämyksen mutta en vielä silloin kääntynyt islamiin.

Toinen mielenkiintoinen tapaus oli kun seurustelin suomalaisen ateistin kanssa ja hänen äiti oli helluntailainen. Aina kun olin heillä käymässä niin minulla ja hänen äidillä löytyi yhteinen puheenaihe, Jumala.

Kerran istuimme kaikki kolme sohvalla, äiti keskellä, minä hänen vasemmalla puolella ja hänen poika hänen oikealla puolella. Me juteltiin ensin kaikkea muuta ja sitten keskustelu siirtyi uskonasioihin. Äiti sanoi että hän haluaa että ristimme kätemme ja rukoilemme yhdessä. Hänen ateisti poikansa painu heti huoneeseensa mutta minä jäin istumaan sohvalle ja ristein käteni.

Olin hengessä mukana. Kaikki meni alussa hyvin mutta sitten yhtäkkiä tunsin että nyt sydän ei enää halua olla mukana. Syy oli se että hän rukoili Jeesusta eikä Jumalaa. Meinasin keskeyttää mutta päätin antaa olla. Kädet pysy ristissä mutta sydän ei ollut enää mukana ja odotin vaan että hän lopettaa rukoilemisen. Ajattelin mielessäni että miksi hän rukoilee Jeesusta kun eikö meidän pidä rukoilla Jumalaa?

Näiden tapahtumien jälkeen olin yhä kristitty. Olin myös kummi siskonpojalleni. Muistan kun lukion uskonnontunnilla opettaja kertoi islamista. Hän mainitsi että islam on syntynyt n. 600 vuotta myöhemmin kuin kristinusko. Olin jo silloin ajatellut mielessäni että voisiko islam olla totuus mutta tuon kuullessani ajattelin että ei se voi olla sillä Jumalahan on silloin ollut olemassa jo ennen islamin syntymää.

Mieleeni ei tullut että ensinnäkin onhan juutalaisuus syntynyt ennen kristinuskoa joten tuolla ajatustavalla voisi ajatella että juutalaisuus on totuus. Ja toiseksi, opettaja ei kertonut miten muslimit ajattelee asian. Että Raamattua ja Jumalan sanaa on väärennetty ja Jumala on lähettänyt uuden profeetan ja uuden kirjan ihmisille missä on Jumalan sana ja mitä ei pysty väärentämään sillä Jumala ei salli sitä.

Jätin lukion kesken ja muutin Ruotsiin. Siellä tapasin muutaman viikon päästä pakistanilaisen miehen. Hän ei ole minua pakottanut kääntymään mutta me juteltiin paljon uskonnoista. Hän kertoi miksi hän uskoo islamin olevan totuus ja minä kerroin miksi minä uskon kristinuskon olevan totuus. Sain aina loogisen vastauksen jokaiseen tiukkaan kysymykseen jonka esitin.

Myöhemmin, meidän pojan syntymän myötä aloin käymää vauva lehden keskustelupalstalla. Sieltä löysin osion nimeltä ”elämänkatsomus”. Huomasin että kristityt ja muslimit kävivät kiivasta keskustelua siitä, kummat ovat oikealla tiellä. Luin mielenkiinnolla heidän väittelyä ja mieleeni tuli kysymyksiä joten päätin rekisteröidä itseni palstalle ja aloittaa kyselyt.

Aluksi aloin kysyy molemmilta osapuolilta puolueettomasti. Saatoin kysyy kristityiltä että mitä heillä on sanottavaa johonkin mitä muslimit uskoi ja päinvastoin. Myöhemmin huomasin että olen muslimien puolella vaikka olin kristitty. Eihän se ole mahdollista. Kristitty puhuu kristittyjä vastaan ja puolustaa muslimeita. Aloin pikkuhiljaa tajuamaan että islam tuntuu enemmän ja enemmän totuudelta mutta samalla oli pelko että jospa se onkin paholainen joka kuiskii.

Rukoilin Jumalaa, sanoin että ”oi Jumala, mikä ikinä onkaan se totuuden tie, johdata minut sinne. On se sitten juutalaisuus, kristinusko, islam tai joku muu niin johdata minut sille tielle mikä on se oikea”.

Kristityt palstalla sanoivat että minun on rukoiltava Jeesusta, niin Jeesus ilmestyy minulle. En ollut ikinä aikaisemmin rukoillut Jeesusta ja se tuntui naurettavalta mutta päätin kumminkin tehdä niin ja yrittää rukoilla häntä sydämestäni. Rukoilin että jos olet Jumalan poika niin ilmesty minulle, mutta jos et ole niin älä ilmesty, silloin tiedän että olet profeetta. Sanoin että en voi odottaa kuin kauan tahansa ja odotan Ramadanin ja Joulun ajan ja teen sitten päätöksen.

Tuli Ramadan ja kokeilin jo vähän paastoamista. Sitten tuli Joulu ja menin Suomeen joulunviettoon. Kävin siellä ollessani joulukirkossa ja kuuntelin kun pappi saarnasi evankeliumia. Kun hän puhui Jeesuksesta Jumalan poikana ja jotain, että syntyi jotta saamme syntimme anteeksi, niin tunsin sisälläni kuin minun teki mieli nousta seisomaan ja huutaa että tuo on valetta!

Tuli uusi vuosi ja siskoni tyttö syntyi. Mielessäni ei ollut uskonasiat vaan ajattelin siskoni lasta. Mutta pari päivää myöhemmin vanhempieni luona sain ihme tunteen. En muista sitä tarkkaa ja miten se tuli tuosta noin vaan, mutta ajattelin että jos islam ei ole totuus niin sitten palan helvetissä. Mutta kun sydän sanoo että islam on totuus niin silloin en voi olla kristitty vaan olen muslimi.

Nämä kristityt palstalla oli myös sanonut, että jos ei usko että Jeesus kuoli ristillä jotta saamme syntimme anteeksi, niin silloin ei voi olla kristitty.  En uskonut sitä koska olin saanut paremman selityksen, jokainen on itse vastuussa teoistaan ja vastaa niistä yksin Jumalalle.

Olin silloin Suomessa kun löysin islamin sydämeen mutta en ollut vielä valmis kertomaan siitä perheelleni. Yläkerrassa asuva somalinainen tuli käymään vanhempieni luona ja sanoin että haluan kertoa hänelle jotain kahden kesken. Mentiin yhteen huoneeseen ja kerroin että olen nyt muslimi. Hän tuli tosi iloiseksi. Lupasi että ei kerro minun perheelle siitä, sillä halusin kertoa itse kun pystyn siihen.

Pari päivää myöhemmin palasin Ruotsiin. Juttelin äidin kanssa puhelimessa muista asioista ja sitten sanoin että on muuta kerrottavaa. Äidillä oli surullinen äänensävy mutta hän sanoi sitten että se on minun oma elämä. Eniten pelkäsin siskoni reaktiota koska olin hänen pojan kummi mutta hän sanoi että olen aina hänen sisko, kuulun minä sitten mihin uskontoon tahansa. Muut perheenjäsenet eivät ole sanoneet mitään mutta ovat selvästi hyväksyneet valintani.

                                          Kuva: google, places of worship

lauantai 29. syyskuuta 2012


Olen syntynyt Helsingissä 1981 ja olen asunut siellä aina vuoteen 2002 asti. Sitten muutin vuodeksi Vantaalle jonka jälkeen muutin Ruotsiin. En voi siis sanoa että olen paljasjalkainen stadilainen mutta melkein.
Jos ei aleta sen kummemmin katselee kuka minun esi-isä on sukupolvien takaa, niin voin sanoa että sekä isäni että äitini on suomalainen. Joku henkilö jota en tunne mutta on jollain tapaa sukulainen, on tehnyt sukututkimuksen ja sitä kautta on selvinnyt että ei minussa taida olla 100% suomalaista verta, enkä minä usko että kenessäkään meissä on kun eihän Suomikaan ole aina ollut Suomi.

Aloitin pakkoruotsin seitsemännellä luokalla ja muistan kun somalialainen luokkatoverini sai vapautuksen ruotsista koska hän ei ollut vielä silloin Suomen kansalainen. Halusin myös vapautuksen mutta en saanut ja sekös otti päähän mutta myöhemmin olen ollut kiitollinen pakkoruotsista.  Tykkäsin kuitenkin lukea ruotsia ja se jotenkin iski sydämeen. Ruotsi oli yksi minun lempiaineistani.

Kävin 10-luokan ja me teimme luokan kanssa risteilyn. Olin Tukholmassa ensimmäistä kertaa sinä päivänä kun täytin 17 vuotta mutta unohdin täysin syntymäpäiväni koska olin niin innoissani. Tunsin että täällä olisi kiva asua. Minusta tuli oikein kunnon Ruotsi fani, kaikki palaset loksahtivat yhteen ja niin minä huhtikuussa 2003 muutin Ruotsiin. Suomessa olin työskennellyt laivasiivoojana ja kun muutin Ruotsiin, jatkoin samaa työtä.

Moni asia on muuttunut siitä kun tulin tänne kohta 9.5 vuotta sitten. SL-kortti maksoi silloin 500kr ja pidin sitä kalliina. Olen myös tajunnut näiden vuosien aikana että moni asia ei ole niin kuin Suomessa. Joka kerrostalosta ei löydy saunaa, hedelmät punnitaan kassalla, keittiöstä ei löydy tiskikaappia, kotiovi pitää erikseen lukita ja bussi pysähtyy ilman että näytät kädellä tai lipulla että haluat bussin pysähtyvän.  Asuntoa saa odottaa myös vuosia, ei auta vaikka olet lapsiperhe, jonon hännille vaan.

Olin myös tottunut Suomen tiukkaan linjaan jonka mukaan lukea pitää osata jo ensimmäisen luokan joululomalla ja huomasin että Ruotsissa otetaan asiat vähän löysemmin ja ajatellaan että jokainen lapsi on yksilö ja saa oppia omaan tehtiin mutta lukeminen pitää kumminkin sujua jo kolmannella luokalla.

Nämä asiat ovat lähinnä kulttuurieroihin liittyviä asioita mutta näiden 9.5 vuoden aikana on tapahtunut myös isoja muutoksia. Minusta tuli äiti, valmistuin vihdoin ylioppilaaksi, sain selville että minulla on ADHD ja Asperger ja löysin islamin sydämeeni.

Olen myös kerinnyt tekemään vaikka mitä. Olen ollut töissä, äitiyslomalla, työttömänä, opiskelijana, harjoittelijana ja kotirouvana. Nauroinkin eräs päivä että ainoa mitä en ole kerinnyt tehdä on olla yrittäjänä. Mistä sitä tietää vaikka sekin tulisi koettua.

Minulla on 8-vuotias poika joka käy suomenkielistä koulua ja on toisella luokalla. Hän harrastaa myös jalkapalloa ja pelaa IFK Stockholm nimisessä joukkueessa. Olen yksinhuoltaja ja asun pojan kanssa kaksistaan mutta hänen isä on kumminkin kuvioissa mukana.

Asumme kaksiossa, talossa jossa on juuri meneillään julkisivuremontti. Talo sijaitsee lähellä isoa kauppakeskusta. Olenkin nauranut että siellähän on liikatiloja tyhjinä että pitäisikö nyt kokeilla sitä yrittäjyyttä kun kerta työnhakija olen. :)

Tästä on hyvä jatkaa tätä blogia mutta haluan ensin tehdä selväksi että islam on oma valintani. Kuten mainitsin aikaisemmin niin minulla ei ole miestä. Miksi minä tämän blogin perustin oli koska en ole ainoa ruotsinsuomalainen muslimi. Mutta silti ei meistä ole ikinä juttua ja googlen kauttakaan en löytänyt mitään niin ajattelin kertoa millaista on olla ruotsinsuomalainen muslimi. Kaiken kruunaa vielä minun ADHD ja Asperger joten eiköhän juttua riitä. :)