Päässäni vilisee
taas ja en tiedä mitä kirjoitan. Tai en tiedä oikein mistä aloitan. ADHD
lääkkeet eivät tunnu purevan enää. Aivot lähettelevät erilaisia ajatuksia
päässäni ja kroppa sanoo että älä istu siinä vaan tee jotain.
Mutta jos menen
tekemään jotain niin en tee kauan koska sitten kroppa haluaa taas mennä
jonnekin muualle.
Ruokapöydässä jos en olisi antanut jalan vipattaa niin en
olisi pystynyt istumaan pöydän ääressä. Yritin keskittyä maitopurkissa olevaan Arlan
kukkaseen mutta katse tuntui aina harhautuvan muualle.
Tämä viikko
meillä oli maanantaista keskiviikkoon laitoshuoltaja ammattiin tutustumista. Se
ei suurinta osaa kiinnostanut joten hän päästi meidät aikaisin kotiin. Se oli
hyvä ainakin tiistain osalta sillä silloin pojalla oli iskenyt päänsärky
koulussa. Hän tuli kotiin, annoin särkylääkettä ja hän nukahti. Jalkapallo treenit
jäivät siltä päivältä.
Torstaina ja
perjantaina oli taas meidän oma opettaja. Meiltä oli jäänyt viimeviikolta eräs
hotellityö kesken ja opettaja halusi että se tehdään loppuun. Jotkut meistä
olivat jo lopettaneet siellä koska olivat jo saaneet harjoittelupaikan. Moni
oli myös sairaana. Hän jakoi meidät kolmeen uuteen ryhmään ja meidän ryhmässä
meitä oli seitsemän.
Olin ensin
positiivisesti ryhmätyössä mukana mutta sitten tuntui että minua syrjitään
aivan kuten ala-asteella. Meistä viisi oli mennyt yhteen riviin istumaan ja kun
loput kaksi tulivat luokkaan, niin eivät enää mahtuneet siihen riviin.
Vastapäätä oli myös pöytiä ja ajattelin että menevät siihen.
He ottivat
kumminkin tuolit ja menivät toiseen päähän riviä. Eivät siihen päähän missä
minä olin ja olin ihan viimeisenä siinä toisessa päässä. Miksi eivät menneet
keskelle kun kerta oli ryhmätyö? Nämä kaksi keskittyivät siihen toiseen päähän
ja minua ei huomioitu. Minulta ei kysytty mielipidettä ja sen yhden kerran kun
avasin suuni, niin katsoivat minua kuin ällikällä lyötyä. Sen jälkeen tunsin
että en uskalla sanoa enää mitään.
Olimme lainanneet
koululta kannettavia koneita koulutyötä varten ja minulla oli oma kone. Yritin
sillä ensin katsella siihen ryhmätyöhön liittyviä sivuja mutta lopulta
luovutin. Aloin irtautumaan muusta ryhmästä. Kattelin itselleni
harjoittelupaikkoja samalla kun muut tekivät ryhmätyötä.
Minua oltiin taas
syrjitty. Olisin voinut sanoa ”anteeksi mutta kuulun myös tähän ryhmään” mutta
en sanonut koska tunsin että en kuulunut siihen ryhmään. Tunsin itseni
kipeäksi. Minulla oli kurkku kipeä ja ääni maassa. Tunsin itseni myös
psyykkisesti kipeäksi koska minua masensi. Halusin lähteä sieltä. Oli paha
mieli. Tunsin että muut ryhmäläiset puhuivat minusta pahaa selkäni takana.
Oli ruokatauko ja
päätin lähteä kotiin ruokailun jälkeen. En sanonut kavereille että tuli paha
mieli ryhmätyöstä. Sanoin vaan että kurkkua kutiaa enkä voi hyvin. Se oli
torstai ja sen jälkeen iskikin kunnon flunssa ja pientä kuumetta.
Poika tuli mieli
apeana pois bussista. Kysyin syytä ja sanoi että jalkaan sattuu. Hän käveli
ontuen. Kuulemma oli koulussa pelannut jalkapalloa ja siellä satuttanut. Kun sanoin että sitten ei voi osallistua
treeneihin illalla niin totesi että voi olla maalivahtina.
Hän myös oli
maalivahtina mutta silti hänen jalka paheni siellä. Onneksi yksi pelikaverin
äiti vei meidät autolla kotiin. Kotona tunsin että oloni vaan pahenee. Aamulla
kun kello soi, tunsin että en jaksa pysyä hereillä ja kuume pakotti minut
takaisin sänkyyn. Nukahdin ja heräsin uudestaan 8.00 aikaan pojan kysymykseen ”eikö
minun pitänyt mennä kouluun?”
Hänen jalka oli
jo paremmassa kunnossa mutta oma oloni oli tosi huono. Kuume ei kumminkaan
noussut niin korkealle että olisi särkylääkettä pitänyt ottaa mutta makoilin
sängyssä aika paljon. Poika istui koneella ja sanoi ”lepää vaan äiti” kun kuuli
että olen pienessä kuumeessa.
Näin ollen en
mennyt myöskään perjantaina kouluun eikä mennyt poikakaan. Kaverini oli myös
ottanut minuun yhteyttä ja pyytänyt että saisi nukkua viikonlopun yli meillä ja
se sopi minulle. Hän oli lauantain ja sunnuntain töissä.
Onneksi oloni oli
sen verran hyvä lauantaina että jaksoin lähteä hakemaan passeja. Oli hienoa ja
samalla outoa saada Ruotsin passit. Minäkö ruotsalainen? Ei sentään, kyllä
pidän yhä itseäni suomalaisena, siihen ei yksi pieni kirja vaikuta. Se oli raha
kuin ratkaisi.
Kolmen viikon
päästä on Riikan risteily tiedossa. Mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän on
perhosia vatsassa. Matka on maksettu mutta käyttörahaan ei tällä hetkellä ole
varaa. Se otetaan sitten lapsilisistä.
Harmittaa muuten
kun jostain syystä en onnistu liittämään kuvia kännykästä koneelle. Se olisi
tärkeätä ennen risteilyä. On minulla tosin tässä kolme viikkoa aikaa korjata
ongelma mutta toisaalta en tiedä kerkeänkö tai osaanko. Mutta tästä syystä en
pysty tällä hetkellä laittamaa ottamiani kuvia blogiini.
Mutta nyt alan
kuuntelemaan luentoa koskien sitä että pitäisikö meidän muslimien täällä
perustaa sinikeltainen islam vai seurata Koraania.
