Viides viikkokirje.

Päässäni vilisee taas ja en tiedä mitä kirjoitan. Tai en tiedä oikein mistä aloitan. ADHD lääkkeet eivät tunnu purevan enää. Aivot lähettelevät erilaisia ajatuksia päässäni ja kroppa sanoo että älä istu siinä vaan tee jotain.

Mutta jos menen tekemään jotain niin en tee kauan koska sitten kroppa haluaa taas mennä jonnekin muualle.

Ruokapöydässä jos en olisi antanut jalan vipattaa niin en olisi pystynyt istumaan pöydän ääressä. Yritin keskittyä maitopurkissa olevaan Arlan kukkaseen mutta katse tuntui aina harhautuvan muualle.

Tämä viikko meillä oli maanantaista keskiviikkoon laitoshuoltaja ammattiin tutustumista. Se ei suurinta osaa kiinnostanut joten hän päästi meidät aikaisin kotiin. Se oli hyvä ainakin tiistain osalta sillä silloin pojalla oli iskenyt päänsärky koulussa. Hän tuli kotiin, annoin särkylääkettä ja hän nukahti. Jalkapallo treenit jäivät siltä päivältä.

Torstaina ja perjantaina oli taas meidän oma opettaja. Meiltä oli jäänyt viimeviikolta eräs hotellityö kesken ja opettaja halusi että se tehdään loppuun. Jotkut meistä olivat jo lopettaneet siellä koska olivat jo saaneet harjoittelupaikan. Moni oli myös sairaana. Hän jakoi meidät kolmeen uuteen ryhmään ja meidän ryhmässä meitä oli seitsemän.

Olin ensin positiivisesti ryhmätyössä mukana mutta sitten tuntui että minua syrjitään aivan kuten ala-asteella. Meistä viisi oli mennyt yhteen riviin istumaan ja kun loput kaksi tulivat luokkaan, niin eivät enää mahtuneet siihen riviin. Vastapäätä oli myös pöytiä ja ajattelin että menevät siihen.

He ottivat kumminkin tuolit ja menivät toiseen päähän riviä. Eivät siihen päähän missä minä olin ja olin ihan viimeisenä siinä toisessa päässä. Miksi eivät menneet keskelle kun kerta oli ryhmätyö? Nämä kaksi keskittyivät siihen toiseen päähän ja minua ei huomioitu. Minulta ei kysytty mielipidettä ja sen yhden kerran kun avasin suuni, niin katsoivat minua kuin ällikällä lyötyä. Sen jälkeen tunsin että en uskalla sanoa enää mitään.

Olimme lainanneet koululta kannettavia koneita koulutyötä varten ja minulla oli oma kone. Yritin sillä ensin katsella siihen ryhmätyöhön liittyviä sivuja mutta lopulta luovutin. Aloin irtautumaan muusta ryhmästä. Kattelin itselleni harjoittelupaikkoja samalla kun muut tekivät ryhmätyötä.

Minua oltiin taas syrjitty. Olisin voinut sanoa ”anteeksi mutta kuulun myös tähän ryhmään” mutta en sanonut koska tunsin että en kuulunut siihen ryhmään. Tunsin itseni kipeäksi. Minulla oli kurkku kipeä ja ääni maassa. Tunsin itseni myös psyykkisesti kipeäksi koska minua masensi. Halusin lähteä sieltä. Oli paha mieli. Tunsin että muut ryhmäläiset puhuivat minusta pahaa selkäni takana.

Oli ruokatauko ja päätin lähteä kotiin ruokailun jälkeen. En sanonut kavereille että tuli paha mieli ryhmätyöstä. Sanoin vaan että kurkkua kutiaa enkä voi hyvin. Se oli torstai ja sen jälkeen iskikin kunnon flunssa ja pientä kuumetta.

Poika tuli mieli apeana pois bussista. Kysyin syytä ja sanoi että jalkaan sattuu. Hän käveli ontuen. Kuulemma oli koulussa pelannut jalkapalloa ja siellä satuttanut. Kun  sanoin että sitten ei voi osallistua treeneihin illalla niin totesi että voi olla maalivahtina.

Hän myös oli maalivahtina mutta silti hänen jalka paheni siellä. Onneksi yksi pelikaverin äiti vei meidät autolla kotiin. Kotona tunsin että oloni vaan pahenee. Aamulla kun kello soi, tunsin että en jaksa pysyä hereillä ja kuume pakotti minut takaisin sänkyyn. Nukahdin ja heräsin uudestaan 8.00 aikaan pojan kysymykseen ”eikö minun pitänyt mennä kouluun?”

Hänen jalka oli jo paremmassa kunnossa mutta oma oloni oli tosi huono. Kuume ei kumminkaan noussut niin korkealle että olisi särkylääkettä pitänyt ottaa mutta makoilin sängyssä aika paljon. Poika istui koneella ja sanoi ”lepää vaan äiti” kun kuuli että olen pienessä kuumeessa.

Näin ollen en mennyt myöskään perjantaina kouluun eikä mennyt poikakaan. Kaverini oli myös ottanut minuun yhteyttä ja pyytänyt että saisi nukkua viikonlopun yli meillä ja se sopi minulle. Hän oli lauantain ja sunnuntain töissä.

Onneksi oloni oli sen verran hyvä lauantaina että jaksoin lähteä hakemaan passeja. Oli hienoa ja samalla outoa saada Ruotsin passit. Minäkö ruotsalainen? Ei sentään, kyllä pidän yhä itseäni suomalaisena, siihen ei yksi pieni kirja vaikuta. Se oli raha kuin ratkaisi.

Kolmen viikon päästä on Riikan risteily tiedossa. Mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän on perhosia vatsassa. Matka on maksettu mutta käyttörahaan ei tällä hetkellä ole varaa. Se otetaan sitten lapsilisistä.

Harmittaa muuten kun jostain syystä en onnistu liittämään kuvia kännykästä koneelle. Se olisi tärkeätä ennen risteilyä. On minulla tosin tässä kolme viikkoa aikaa korjata ongelma mutta toisaalta en tiedä kerkeänkö tai osaanko. Mutta tästä syystä en pysty tällä hetkellä laittamaa ottamiani kuvia blogiini.

Mutta nyt alan kuuntelemaan luentoa koskien sitä että pitäisikö meidän muslimien täällä perustaa sinikeltainen islam vai seurata Koraania.

Neljäs viikkokirje

Tämä viikko on mennyt sairastellessa.  Viime perjantaina jouduin jäämään kotiin pojan flunssan takia. Se otti minua päähän koska koulun kanssa olisi ollut pari opintokäyntiä eri turistitoimistoon. Myös maanantain ja tiistain olin pois koulusta. Opettajansa kumminkin sähköpostitse kirjoitti että poika voisi tulla kouluun jos hänellä ei ole kuumetta. Ja sehän halusi mennä kouluun koska keskiviikkona oli uintia.

Poika sitten parani mutta itse sairastuin. Päätin kumminkin mennä kouluun koska poissaoloja oli jo pojan takia kertynyt. Eilen saimme olla kotona koska opettajan tytär oli sairastunut mutta saimme kumminkin kotitehtävän. Se oli hyvä sillä pojalla oli myös puolikas koulupäivä.

Olin myös sen verran heikossa kunnossa joten oli hyvä että sain olla sen päivän kotona. Lopulta ostin apteekista nenäsumutetta ja se tuntui auttavan. Flunssa on yhä päällä mutta olo on aivan erilainen. Jaksan touhuta enemmän eikä tarvitse olla kokoajan niistämässä nenää eikä nenä myöskään ole yhtä punainen ja arka.

Tänään kävimme poliisin luona jättämässä passihakemukset. Luulin ensin että heidän aukioloaika lauantaisin on 9-11.00 ja koska nukuin pommiin, niin pelkäsin, ettei keritä sinne ajoissa. Paikanpäällä huomasimme kumminkin että oli auki jopa 14.00 asti.

Jonotuksen jälkeen oli meidän vuoro ja siellä oli tiskin edessä laite mikä otti meistä kuvan, merkkasi meidän sormenjäljet ylös ja laitoimme myös allekirjoituksen. Näimme jo siitä ruudusta miltä meidän passit tulevat näyttämään. Oli outoa nähdä meillä Ruotsin passit. Mutta se oli parempi ottaa Ruotsin passi koska tuli paljon halvemmaksi. Viikon päästä voimme hakea ne samasta paikasta.

Varasin myös meille Riikan risteilyn. Nettisivut temppuilivat ja lopulta soitin Siljalle ja varasin puhelimitse matkan. Lähden pojan kanssa 23. helmikuuta. On kivaa kokea välillä jotain uutta ettei ole aina sama laiva ja kohde. Mietinkin että jos varaisi kiertoajelun meille kun kuulemma bussissa olisi ruotsalainen opas. Olisi jotenkin turvallisempaa kun emme kumminkaan olla oltu siellä aikaisemmin ja saataisiin olla lämpimässä bussissa.

Olen maksanut myös kaikki laskut paitsi vuokran maksan maanantaina koska maanantaina tulevat loput rahat ja vasta silloin on varaa maksaa se vuokra. Rahat tulevat olemaan tiukoilla mutta sille ei voi mitään. Olen kumminkin tyytyväinen että hankimme passit nyt. Tarkoitus on matkustella vähän sinne sun tänne sen viiden vuoden aikana mitä passi on voimassa, riippuen rahatilanteesta. Paras matkakohde tietenkin olisi se pyhiinvaellus sinne Saudi Arabiaan!

Olen juuri pessyt koneellisen pyykkiä ja nyt on vielä huuhteluohjelma menossa. Niihin vaatteisiin jää aina pesuainetta ja siksi pistän vielä huuhtelun perään vaikka sähköä se tietenkin vie enemmän. Kauhulla odotan seuraavaa sähkölaskua joka tulee ensikuussa. Se on ensimmäinen sähkölasku missä laskutetaan pesukoneen kulutuksesta, plus nyt talvella sitä sähköä menee enemmän.

Tiskit pitäisi myös tiskata. Oli tarkoitus laittaa jo nyt säästöön rahaa tiskikonetta varten, mutta se jäi koska passeihin meni rahaa. Ensikuussa tulee olemaan ehkä vielä tiukempaa kun pitää sen sähkölaskun lisäksi maksaa myös opintolainan lyhennystä.

Pitäisi sitä harjoittelupaikkaa myös ahkerammin etsiä ja toivoa että siitä seuraisi myös se oikea työpaikka missä sitten olisin vuodesta toiseen. En jaksa tätä jatkuvaa tukiaisilla elämistä. Ei se ole kivaa elää toisten verorahoilla ja samalla se oma palkka takaa myös paremman rahatilanteen. Mutta tällaisella ”vammaisella” ei ole helppoa saada töitä.

Mutta eiköhän ole aika päästää poika koneelle ja mennä itse tiskaamaan sekä laittamaan pyykit narulle. Huomenna on neljältä mattopesu joten menen pitkästä aikaa pyykkitupaan. Mutta pesen ainoastaan niitä mattoja. Yritän jaksaa myös siivota huomenna enemmän samalla kun kerta poistan matot lattialta.

Lopuksi laitan kuvan laivasta jolla menemme Riikaan.

Kuva: www.cartinafinland.fi

Kolmas viikkokirje

Olen juuri pessyt koneellisen pyykkiä ja laittanut kuivumaan pojan avustuksella. Mitäs nyt? Tekemistä kyllä riittää. Pitäisi käydä laatikoita läpi ja pojan vaatekaappi sekä yrittää suursiivoa, varsinkin vessa. Mutta nyt iski yhtäkkiä väsymys. Pitäisikö mennä vähäksi aikaa lepäämään ja antaa pojan olla koneella. Toisaalta olen kuullut että päivällä ei saisi nukkua koska sitten voi illalla olla vaikeata nukahtaa.

Ai hitsi turistityö on myös tekemättä. Perjantaina oli opintokäynti kahteen turistitoimistoon mutta sain unohtaa sen reissun koska poika tuli kipeäksi. Nyt yritän että hän olisi huomenna koulukunnossa, niin pääsisin minäkin kouluun. Meillä on huomenna myös jokin opintokäynti.

Tämä viikko on mennyt koulussa turismin merkeissä ja siellä on aloittanut uusi palvelualan ryhmä myös. Olen saanut omat luokkatoverini ja ymmärtämään että ei minulla ole miestä mutta uudet oppilaat selvästi supisevat selkäni takana.

Ja sen voi arvata mitä he minusta puhuvat. Mitä he minusta luulevat?  Joskus tekisi mieli hankkia paita missä lukee ”en ole naimisissa”. Siinä on tietty se riski, että kaikki sinkut tulisi heti juttelee minulle, hehe.  

Turismiviikko on saanut minut innostumaan enemmän matkustamisesta. Olen harmitellut kun meidän passit ei ole enää voimassa ja uudet maksaa 1000kr. Mutta ilokseni huomasin että Ruotsinpassi maksaa 350kr. Meillähän on kaksoiskansalaisuus joten parempi hankkia Ruotsin passi niin pääsee halvemmalla.

Ajattelin mennä loppukuusta hoitamaan passiasiat ja sitten helmikuussa voisi lähteä Riikan risteilylle. Minulla on ilmainen tai lähes ilmainen lahjakortti mutta se menee just helmikuussa vanhaksi joten kiirettä pitää. Olen myös ajatellut mennä museoon pojan kanssa mutta vasta ensi viikonloppuna koska hän on nyt kipeä.

Tiskikone on myös tarkoitus hankkia mutta säästän siihen ensin rahaa ja ostan uutena käteisellä. Sitä ennen on tiskattava vaikka ei huvittaisi. Tai itse tiskaaminen ei oikeastaan ole tylsää mutta se vie aikaa. Sen ajan voi käyttää johonkin muuhun.

Ulkonakin on kaunis talvi-ilma. Jos ei poika olisi kipeä, niin voisi mennä vaikka pulkkamäkeen. Eilen oli -15 astetta. Koulussa jotkut oppilaat valittavat talvesta ja sen huomaa että eivät ole täältä pohjolasta kotoisin. 

Yksi egyptiläinen valitti kylmää kun oli -5. Sanoin että hei nyt on tammikuu ja pitäisi olla -20. Hän ei voinut ymmärtää minun asennetta ja sanoi että olen samanlainen kun hänen ruotsalainen vaimo.

Itse tykkään talvesta, kunhan julkinen liikenne toimii ja tiet aurataan ja hiekoitetaan. Talvisin on muutenkin niin lyhyet päivät, niin lumi on tervetullut valaisemaan ympäristöä.

Mutta nyt on mentävä tekee jotain muuta järkevää.

Talvinen sunnuntai, meidän takapiha.

Väärinkäsityksiä miehistä.

Naisena jolla on huivi, joudun jatkuvasti katseiden kohteeksi ja tunnen että selän takana kuiskitaan. Minulta tullaan myös kysymään ne perinteiset kysymykset:

Mistä maasta olet?
Oletko muslimi?
Mistä maasta miehesi on?

Sitten sitä saan selitellä että ei minulla ole miestä ja tämä on oma valintani. Kerran eräs mies kysyi multa tosin, että ”no onko toi nyt ihan oikeasti sinun oma valintasi?” Mielestäni se oli jo askel parempaan sillä se oli sen merkki että ehkä ihmisille on alkanut menemään se päähän että suurinosa meistä tekee valintamme itse.

Mutta en ajatellut kirjoittaa naisten pukeutumisesta vaan miesten. Me muslimi naiset ollaan vahvoja tässä yhteiskunnassa koska ollaan valmiita kohtaamaan se ihmisten ihmettely ja ei aina niin ihana asenne.

Samaan aikaan muslimi miehet kulkee ulkona tiukissa farkuissa ja paidoissa ilman partaa eikä heistä erota että he ovat muslimeita. Onko tämä sen takia että heille ei ole olemassa pukeutumissääntöä? Ei ole, heille on olemassa säännöt mutta miksi he eivät noudata niitä?

Laitan loppuun videon tyylikkäistä vaatteista muslimimiehille jotka mielestäni sopii hyvin tähän yhteiskuntaan ja samalla ne ovat peittäviä vaatteita. Toinen juttu on parta jota moni ei pidä. Olen saanut kuulla että moni mies pukeutuu länsimaalaisittain eikä pidä partaa koska he eivät muutoin saisi yhtä helposti töitä.

Olen myös kuullut että he pelkäävät että heitä luullaan terroristeiksi vaatteiden ja parran takia. Nyt oli muuten Metro lehden yleisöosasto palstalla kirjoitus missä mies jolla on parta kertoi että kun hän kulkee treenikassinsa kanssa julkisilla niin ihmiset välttämät hänen seuraa koska hänellä on iso parta. Ihmiset luulevat heti että siellä kassissa on pommi.

Aivan kuten naiset yrittävät saada ihmiset ymmärtämään että he eivät ole alistettuja ja he pitävät huivia omasta tahdostaan niin pitäisi myös miesten rohkeasti pitää partaa ja enempi peittäviä vaatteita ja sitten vaan ystävällisesti selittää että myös miehillä on pukeutumissääntönsä ja että he eivät ole terroristeja ja terrorismi ei kuulu islamiin ja heillä on parta koska he ovat muslimeita, ei terroristeja.

Tuli mieleen myös toinen asia koskien ennakkoluuloja muslimimiehiä kohtaan. Monesti ajatellaan että nainen on nyrkin ja hellan välissä. Joskus voi myös olla niin mutta mikä sanoo että se kuuluu islamiin? Ehkä miehelle on jäänyt traumoja kotimaasta missä hän on elänyt sodan keskellä? Tai mitä jos hänellä on ADHD?

Katsoin yhden videon jalkapalloa pelaavista ihmisistä joilla on jonkinlainen toimintarajoite. Siellä oli maalivahtina mies ison parran kanssa joka hermostu kun vastustaja sai maalin ja suutuspäissään potkasi sen pallon pitkälle. Tämän miehen nimi on Ali ja hänellä on ADHD. Hän kertoi että ADHD saattaa saada hänet joskus suuttumaan oikein toden teolla. Hänen suuttumuksensa ei siis johtunut siitä että hän on muslimi.

Mitäpä jos ajatellaan että muslimimiehet jotka käyttävät väkivaltaa kotona vaimoaan kohtaan, että ehkä heillä on ADHD. Mitä jos unohdetaan se että hänen käytös johtuu islamista ja ajatellaan sen sijaan että hänellä on todennäköisesti ADHD. Nyt muslimimaissa ei näistä asioista olla tietoisia eivätkä nämä miehet voi siis mennä psykiatriselle ja ottaa selvää mikä hänellä on. Jos sielläkin alettaisiin ajattelee asioita niin kun täällä niin ehkä siellä väkivallat myös vähenisivät.

Tässä vähän siitä mitä ajan takaa: http://arkisto.partiojohtaja.fi/index.html%3FDeptid=1646.html

Nyt tunnen että itelläni vilisee päässä asioita mitä pitää tehdä joten taidan jättää tähän. Pistän vaan ne videot loppuun.

Video 1: tyylikkäitä vaatteita miehille.

Video 2: hyvin kiteytettynä mitä islam on. Mulla tosin ainaki kuvat laahas vähän jäljessä.

Toinen viikkokirje.

Kello on 23.38 ja pitäisi mennä varmaan nukkumaan. Mutta ajattelin kirjoitella sitä ennen koska en tiedä miten jaksan/kerkeän tai muistan kirjoittaa huomenna.

Tällä viikolla kävimme koulussa läpi miten tehdään hyvä CV ja myyntikirje. En tiedä miten Suomessa suositellaan hakemaan töitä mutta täällä tavallisen CV:n lisäksi nykyään suositellaan tekemään mainos itsestään. Se on yksi A4 sivu minne tulee lyhyesti itsestään tietoa mutta se pitää tehdä hienoksi eri väreillä ja tekstityyleillä. Mielellään myös kuva on laitettava mukaan.

Moni minun luokasta ei osannut tietokoneen perustaitoja ja jouduin/sain olla apuopettajana välillä. Tunsin että kerrankin osaan jotain. Minä joka epäonnistun yleensä osaan nyt auttaa muita. Mutta se tunne ei kauan kestänyt. Oli ruokatauon alla ja autoin kaveriani säästämään työnsä koneelle. Kun tulimme takaisin, hän ei löytänyt enää työtään. Se ei ollut säästynyt.

Opettajakin tuli etsimään työtä koneelta eikä löytänyt. Hän sanoi kaverilleni että ”seuraavan kerran kun haluat säästää jotain, sano ensin minulle”. Tuli taas se tunne että haluan juosta vessaan ja itkeä niin että kyyneleet valuu alas. Halusin auttaa kaveriani, mutta epäonnistuin ja hän joutui näkee kovaa vaivaa sen takia. Miksi menin auttamaan häntä? Luulin osaavani mutta en osannut.

Sain kumminkin CV:ni ja myyntikirjeeni valmiiksi. Kaksi seuraavaa viikkoa käymme läpi turismia ja sen jälkeen ergonomiaa eli siivoamista. Odotan innolla turismiviikkoja koska se on se ala mikä eniten kiinnostaa.

Tänään käytiin pojan kanssa kaupassa ja perumassa pyykkituvan ajan. Pesin sen sijaan kotona nyt kun meillä on oma kone. Tiskasin samalla kun pesukone vessassa pesi pyykkiä. Ajattelin mielessäni että nyt kun saisin sen tiskikoneen vielä tähän, niin säästän tässäkin aikaa.

Tiskikonetta odotellessa päätin ostaa uuden vedenkeittimen vaikka minulla oli jo vedenkeitin. Syy oli yksinkertaisesti keittimen sininen väri. No perheelläni ei ole keitintä joten ajattelin antaa vanhani heille. Kuulemma kelpaa.

Ostimme myös uusia imuripusseja. Nykyään ovat nekin kehittyneet sen verran että kun ostat oikeanlaisen pidikkeen, niin pussit sopivat kaikkiin imureihin. Poika jo vähän testasi uuden pussin toimintaa imuroimalla eteistä ja huomenna onkin tarkoitus tehdä suursiivous.

Pitäisi opetella seuraamaan kelloa vähän tarkemmin ja pitää ne tarkat rutiinit itselläni että pojalla. Muutoin voi käydä niin kun nyt että istun vielä puolenyön aikaan koneella. Onneksi huomenna on sunnuntai mutta haluaisin kyllä herätä viimeistään 9.00.

Muistan kun pojalla oli rannekello joka piippasi joka tasatunti. Se tuntu hyvältä sillä aina kun se piippasi, niin menin katsomaan paljon kello on. Saatoin tajuta että minun on mentävä pois koneelta tekemään jotain. Nyt saattaa vierähtää kaksi tuntia koneen ääressä koska en tajua ajan kulua. Käy helposti niin kun kuvassa alhaalla.

kuvan omistaja lukeekin kuvan alareunassa.

Sitä on nyt siirrytty sunnuntain puoleen joten taidan mennä nukkumaan. Pitää vielä pestä hampaat ja ottaa piilolinssit pois ennen nukkumaan menoa. Pistän tähän loppuun hyvän videon koskienpalvelua turismialalla. Jotkut eivät ehkä tykkää ja jotkut tykkäävät. En tiedä miten itse reagoisin matkustajana tähän.  

Ensimmäinen viikkokirje

Ajattelin ottaa tavaksi tehdä sellainen niin sanottu viikkokirje joka viikonloppu. Voi olla että kirjoitan sekä lauantaina että sunnuntaina. Tai ehkä vain jompanakumpana päivänä tai ehkä en ollenkaan. Katsotaan kuin kauan jaksan tätä ideaa kehittää.

Tuli tunne että kirjoittaisin vähän ahkerammin ajatuksiani, niin ehkä ihmiset ymmärtäisivät minua paremmin. Moni on meinaan ihmetellyt tai jopa nauranut, kun 31-vuotias nainen ei hallitse heidän mielestä päivän selviä asioita.  

Käyn tällä hetkellä työvoimatoimiston järjestämää palvelualan koulutusta. Kuukausi on takana ja muutama kuukausi edessäpäin. Koulutuksen jälkeen jokaisen pitäisi aloittaa harjoittelu mikä toivon mukaan johtaisi varsinaiseen työhön.

Koulussa ovat tietoisia että minulla on ADHD ja Aspergerin syndrooma. Opettaja tuntuu ymmärtävän kun ei vaadi minulta aktiivisuutta tunnilla. Sen sijaan oppilailta ei aina löydy ymmärrystä. Pitäisi uskaltaa puhua joidenkin mielestä.

Saan kuulla myös koulun ulkopuolella liittyvistä asioista. Eräs päivä stressasin kun äiti ja sisko Suomesta oli tulossa käymään seuraavana päivä ja koti oli kuin hävityksen jäljiltä. Ruoanlaitto oli myös tiedossa ja kaupassa käynti sekä tietty pojan hoito.

Koulussa kun purkasin tuskaani niin sain vaan kuulla että ”kyllä sinä kerkeät kun teitä on vain kaksi.” Silloin teki mieli vetää päin näköä. Nämä naiset itse jaksavat koulun jälkeen siivota ja touhuta kotona vaikka kuinka paljon vaikka heillä on isompi perhe mitä minulla. Haluaisin olla kuten he, mutta kroppa sanoo ei!  

Tänään on lauantai. Ostin naapurilta pesukoneen mutta se ei ole vielä käytössä koska se pitää liittää erikoisella tavalla (katso kuva).  Ja sitähän minä en osaa eikä osannut naapurikaan joten turvaudun sillä aikaa pyykkitupaan. Tänään oli vain kaksi koneellista pyykkiä joten pääsin helpolla. Pyykit ovat kuivumassa ja menen kohta hakemaan ne.

Kysymys kuuluu, mitä sen jälkeen? Eilen alkoi ahdistaa nähdessäni kotini naamanI edessä. Syy siihen oli se että tajusin että tulen seisomaan kuin iso kysymysmerkki keskellä kotiani ja mietin että mitä tekisin ensin ja mitä sitten.

Tykkään käydä koulua koska tiedän että se alkaa joka arkipäivä 9.00. Siellä on opettaja joka sanoo mitä tehdään. Kun hän sanoo että nyt on tauko niin silloin on tauko. Ruokailu meillä on 12-13.00 ja me tiedetään että opettaja tulee sanomaan 12.00 että nyt on ruokatauko. Ja me lähdetään kotiin kun opettaja sanoo, viimeistään 16.00. En ole siellä kuin kysymysmerkki ja mieti että mitä nyt tekisin koska opettaja sanoo mitä tehdään.

Kotona ei ole ketään antamassa minulle rutiineja. En aina tiedä mistä aloitan ja mihin lopetan. On myös asioita mitä pitäisi tehdä mutta en osaa tehdä eikä kotona ole ketään kertomassa miten ne asiat tehdään mitä en osaa tehdä. Koulussa jos olen jostain epävarma, kysyn joko opettajalta tai koulutovereilta ja saan avun.

Nyt olen saanut pestyä pyykkiä koska olin varannut pyykkituvan 13-16.00. Mitä teen sen jälkeen? Koska oli vain kaksi koneellista pyykkiä niin olen valmis jo ennen 16.00. Poika on isän luona joten olen yksin. Menenkö salille? Teenkö suursiivouksen? Tiskaan? Siivoon vaatekaappeja tai hyllyjä?

Pitäisi ottaa isännöitsijään yhteyttä ja pyytää apua pesukoneen kanssa. Peilikaapin lamppu ei myöskään toimi ja lavuaari on tukossa. Suihkun vesi tulee sylkien ja en tykkää siitä. Siksi en tykkää mennä suihkuun vaikka pitäisi. Sen pitää toimia kunnolla, olen niin arka kaikissa asioissa. Myönnän sen koko kansalle vaikka minulle on naurettu, mutta sanotaanko että jo teini-iässä aloin aristelee sähkölaitteita, suihkua ym. ja yritin vältellä suihkuun menoa.  

Kello on nyt 15.48 ja pyykit on pesty. Suoritin myös päivän neljännen rukouksen (niitä on siis viisi yhteensä) ja nyt tekee mieli syödä jotain mutta hengähdän ensin vähän. Mieleeni tulee kokoajan asioita mitä pitäisi tehdä ja ne myös unohtuu helposti. Siksi yritän kirjoittaa asioita ylös mutta sekin menee laiskan puoleisesti.

Isännöitsijästä vielä että heillä on vähän ”tee se itse” asenne eli mieluimmin pitäisi yrittää itse korjata ongelmat mutta jos ei onnistu niin sitten vasta kutsua apua. Heidän kotisivuilla on oikein ohjeet eri ongelmiin mutta eivät ne ohjeet auta kun minulle on tultava näyttää kädestä pitäen.

Katsokaa esimerkiksi tämä: http://svenskabostader.se/sv/Hyresgast/Gor-det-sjalv/Stopp-i-avlopp/ Vaikka ette ruotsia osaisikaan niin kuvat näyttää selvästi miten helppoa se on avata tukossa oleva lavuaari. Yritin jo pumppaamista mutta ei onnistunut joten on otettava se toinen tapa käyttöön. Tiedän miten se tehdään mutta en uskalla avata lukkoa. Syy on se että viimeksi kun minun kaveri avasi lukon, niin koko putkisto lähti irti. Hän osasi laittaa ne myös paikalleen mutta minä en osaa! Jos tietäisin että minulle ei tapahdu niin, niin ehkä uskaltaisin yrittää. Mutta haluan että joku on minun henkisenä tukena paikanpäällä, ei virtuaalisesti.

Tässä on toinen ongelmani: http://svenskabostader.se/sv/Hyresgast/Gor-det-sjalv/Byta-lysror/ Ajattelin ensin että ongelma on kosketushäiriö mutta tämän tekstin lukiessani tajusin että lamppu taitaa olla palannut ja on aika vaihtaa uusi. Tässä on selvät ohjeet miten se tehdään mutta jälleen kerran en uskalla. Siinä lukee että varmuuden vuoksi kannattaa irrottaa kylppäriin menevä sulake. Juu meidän sulakkeita ei irrotella vaan nostetaan ylös jos sattuu palamaan. Sen tyylisistä sulakkeista ei kerrota mitään. Pelkään että tulee sähköisku tai oikosulku. Haluan siis jälleen kerran että joku tulee henkiseksi tueksi.

Ensimmäisenä tulee mieleen pyytää isännöitsijä paikalle. He voivat ratkaista kaikki kylppärissä olevani ongelmat. Mutta jään miettimään että tuleeko vaatimus yrittää ensin itse vai löytyykö heiltä ymmärrystä että Asperger ihmiseltä eivät asiat luonnistu tuosta noin vaan. Täytyypä laittaa heille sähköpostia ja pyytää tulla ensiviikolla käymään vaikka en ole kotona. Jätän vaan avaimen silinteriin (täällä ei siis huoltomiehillä ole avaimia joka kotiin vaan asukas laittaa avaimen ovessa olevaan silinteriin jonka huoltomies ottaa omalla avaimellaan ja avaa asukkaan avaimella oven).

Löysin muuten yhden arabiankurssin yhtenä iltana viikossa ja mietin jos lukisin myös sitä samaan aikaan. Se maksaa mutta silloin en niin helposti jättäisi kurssia kesken jos olen siitä maksanut. Se kun on hyvin tyypillistä että minulta jää opinnot kesken. Täytyy katsoa mitä teen.

Nyt iski nälkä tätä kirjoittaessa ja lukiessa joten eiköhän tämä riitä. Kirjoitan huomenna lisää jos siltä tuntuu. 

pesukoneen liittäminen

peilikaapin lamppu

silinteri ovessa