Ruotsinsuomalainen muslimi: Ensimmäinen viikkokirje

Ajattelin ottaa tavaksi tehdä sellainen niin sanottu viikkokirje joka viikonloppu. Voi olla että kirjoitan sekä lauantaina että sunnuntaina. Tai ehkä vain jompanakumpana päivänä tai ehkä en ollenkaan. Katsotaan kuin kauan jaksan tätä ideaa kehittää.

Tuli tunne että kirjoittaisin vähän ahkerammin ajatuksiani, niin ehkä ihmiset ymmärtäisivät minua paremmin. Moni on meinaan ihmetellyt tai jopa nauranut, kun 31-vuotias nainen ei hallitse heidän mielestä päivän selviä asioita.

Käyn tällä hetkellä työvoimatoimiston järjestämää palvelualan koulutusta. Kuukausi on takana ja muutama kuukausi edessäpäin. Koulutuksen jälkeen jokaisen pitäisi aloittaa harjoittelu mikä toivon mukaan johtaisi varsinaiseen työhön.

Koulussa ovat tietoisia että minulla on ADHD ja Aspergerin syndrooma. Opettaja tuntuu ymmärtävän kun ei vaadi minulta aktiivisuutta tunnilla. Sen sijaan oppilailta ei aina löydy ymmärrystä. Pitäisi uskaltaa puhua joidenkin mielestä.

Saan kuulla myös koulun ulkopuolella liittyvistä asioista. Eräs päivä stressasin kun äiti ja sisko Suomesta oli tulossa käymään seuraavana päivä ja koti oli kuin hävityksen jäljiltä. Ruoanlaitto oli myös tiedossa ja kaupassa käynti sekä tietty pojan hoito.

Koulussa kun purkasin tuskaani niin sain vaan kuulla että ”kyllä sinä kerkeät kun teitä on vain kaksi.” Silloin teki mieli vetää päin näköä. Nämä naiset itse jaksavat koulun jälkeen siivota ja touhuta kotona vaikka kuinka paljon vaikka heillä on isompi perhe mitä minulla. Haluaisin olla kuten he, mutta kroppa sanoo ei!

Tänään on lauantai. Ostin naapurilta pesukoneen mutta se ei ole vielä käytössä koska se pitää liittää erikoisella tavalla (katso kuva). Ja sitähän minä en osaa eikä osannut naapurikaan joten turvaudun sillä aikaa pyykkitupaan. Tänään oli vain kaksi koneellista pyykkiä joten pääsin helpolla. Pyykit ovat kuivumassa ja menen kohta hakemaan ne.

Kysymys kuuluu, mitä sen jälkeen? Eilen alkoi ahdistaa nähdessäni kotini naamanI edessä. Syy siihen oli se että tajusin että tulen seisomaan kuin iso kysymysmerkki keskellä kotiani ja mietin että mitä tekisin ensin ja mitä sitten.

Tykkään käydä koulua koska tiedän että se alkaa joka arkipäivä 9.00. Siellä on opettaja joka sanoo mitä tehdään. Kun hän sanoo että nyt on tauko niin silloin on tauko. Ruokailu meillä on 12-13.00 ja me tiedetään että opettaja tulee sanomaan 12.00 että nyt on ruokatauko. Ja me lähdetään kotiin kun opettaja sanoo, viimeistään 16.00. En ole siellä kuin kysymysmerkki ja mieti että mitä nyt tekisin koska opettaja sanoo mitä tehdään.

Kotona ei ole ketään antamassa minulle rutiineja. En aina tiedä mistä aloitan ja mihin lopetan. On myös asioita mitä pitäisi tehdä mutta en osaa tehdä eikä kotona ole ketään kertomassa miten ne asiat tehdään mitä en osaa tehdä. Koulussa jos olen jostain epävarma, kysyn joko opettajalta tai koulutovereilta ja saan avun.

Nyt olen saanut pestyä pyykkiä koska olin varannut pyykkituvan 13-16.00. Mitä teen sen jälkeen? Koska oli vain kaksi koneellista pyykkiä niin olen valmis jo ennen 16.00. Poika on isän luona joten olen yksin. Menenkö salille? Teenkö suursiivouksen? Tiskaan? Siivoon vaatekaappeja tai hyllyjä?

Pitäisi ottaa isännöitsijään yhteyttä ja pyytää apua pesukoneen kanssa. Peilikaapin lamppu ei myöskään toimi ja lavuaari on tukossa. Suihkun vesi tulee sylkien ja en tykkää siitä. Siksi en tykkää mennä suihkuun vaikka pitäisi. Sen pitää toimia kunnolla, olen niin arka kaikissa asioissa. Myönnän sen koko kansalle vaikka minulle on naurettu, mutta sanotaanko että jo teini-iässä aloin aristelee sähkölaitteita, suihkua ym. ja yritin vältellä suihkuun menoa.

Kello on nyt 15.48 ja pyykit on pesty. Suoritin myös päivän neljännen rukouksen (niitä on siis viisi yhteensä) ja nyt tekee mieli syödä jotain mutta hengähdän ensin vähän. Mieleeni tulee kokoajan asioita mitä pitäisi tehdä ja ne myös unohtuu helposti. Siksi yritän kirjoittaa asioita ylös mutta sekin menee laiskan puoleisesti.

Isännöitsijästä vielä että heillä on vähän ”tee se itse” asenne eli mieluimmin pitäisi yrittää itse korjata ongelmat mutta jos ei onnistu niin sitten vasta kutsua apua. Heidän kotisivuilla on oikein ohjeet eri ongelmiin mutta eivät ne ohjeet auta kun minulle on tultava näyttää kädestä pitäen.

Katsokaa esimerkiksi tämä: http://svenskabostader.se/sv/Hyresgast/Gor-det-sjalv/Stopp-i-avlopp/ Vaikka ette ruotsia osaisikaan niin kuvat näyttää selvästi miten helppoa se on avata tukossa oleva lavuaari. Yritin jo pumppaamista mutta ei onnistunut joten on otettava se toinen tapa käyttöön. Tiedän miten se tehdään mutta en uskalla avata lukkoa. Syy on se että viimeksi kun minun kaveri avasi lukon, niin koko putkisto lähti irti. Hän osasi laittaa ne myös paikalleen mutta minä en osaa! Jos tietäisin että minulle ei tapahdu niin, niin ehkä uskaltaisin yrittää. Mutta haluan että joku on minun henkisenä tukena paikanpäällä, ei virtuaalisesti.

Tässä on toinen ongelmani: http://svenskabostader.se/sv/Hyresgast/Gor-det-sjalv/Byta-lysror/ Ajattelin ensin että ongelma on kosketushäiriö mutta tämän tekstin lukiessani tajusin että lamppu taitaa olla palannut ja on aika vaihtaa uusi. Tässä on selvät ohjeet miten se tehdään mutta jälleen kerran en uskalla. Siinä lukee että varmuuden vuoksi kannattaa irrottaa kylppäriin menevä sulake. Juu meidän sulakkeita ei irrotella vaan nostetaan ylös jos sattuu palamaan. Sen tyylisistä sulakkeista ei kerrota mitään. Pelkään että tulee sähköisku tai oikosulku. Haluan siis jälleen kerran että joku tulee henkiseksi tueksi.

Ensimmäisenä tulee mieleen pyytää isännöitsijä paikalle. He voivat ratkaista kaikki kylppärissä olevani ongelmat. Mutta jään miettimään että tuleeko vaatimus yrittää ensin itse vai löytyykö heiltä ymmärrystä että Asperger ihmiseltä eivät asiat luonnistu tuosta noin vaan. Täytyypä laittaa heille sähköpostia ja pyytää tulla ensiviikolla käymään vaikka en ole kotona. Jätän vaan avaimen silinteriin (täällä ei siis huoltomiehillä ole avaimia joka kotiin vaan asukas laittaa avaimen ovessa olevaan silinteriin jonka huoltomies ottaa omalla avaimellaan ja avaa asukkaan avaimella oven).

Löysin muuten yhden arabiankurssin yhtenä iltana viikossa ja mietin jos lukisin myös sitä samaan aikaan. Se maksaa mutta silloin en niin helposti jättäisi kurssia kesken jos olen siitä maksanut. Se kun on hyvin tyypillistä että minulta jää opinnot kesken. Täytyy katsoa mitä teen.

Nyt iski nälkä tätä kirjoittaessa ja lukiessa joten eiköhän tämä riitä. Kirjoitan huomenna lisää jos siltä tuntuu.