lauantai 12. tammikuuta 2013

Toinen viikkokirje.


Kello on 23.38 ja pitäisi mennä varmaan nukkumaan. Mutta ajattelin kirjoitella sitä ennen koska en tiedä miten jaksan/kerkeän tai muistan kirjoittaa huomenna.

Tällä viikolla kävimme koulussa läpi miten tehdään hyvä CV ja myyntikirje. En tiedä miten Suomessa suositellaan hakemaan töitä mutta täällä tavallisen CV:n lisäksi nykyään suositellaan tekemään mainos itsestään. Se on yksi A4 sivu minne tulee lyhyesti itsestään tietoa mutta se pitää tehdä hienoksi eri väreillä ja tekstityyleillä. Mielellään myös kuva on laitettava mukaan.

Moni minun luokasta ei osannut tietokoneen perustaitoja ja jouduin/sain olla apuopettajana välillä. Tunsin että kerrankin osaan jotain. Minä joka epäonnistun yleensä osaan nyt auttaa muita. Mutta se tunne ei kauan kestänyt. Oli ruokatauon alla ja autoin kaveriani säästämään työnsä koneelle. Kun tulimme takaisin, hän ei löytänyt enää työtään. Se ei ollut säästynyt.

Opettajakin tuli etsimään työtä koneelta eikä löytänyt. Hän sanoi kaverilleni että ”seuraavan kerran kun haluat säästää jotain, sano ensin minulle”. Tuli taas se tunne että haluan juosta vessaan ja itkeä niin että kyyneleet valuu alas. Halusin auttaa kaveriani, mutta epäonnistuin ja hän joutui näkee kovaa vaivaa sen takia. Miksi menin auttamaan häntä? Luulin osaavani mutta en osannut.

Sain kumminkin CV:ni ja myyntikirjeeni valmiiksi. Kaksi seuraavaa viikkoa käymme läpi turismia ja sen jälkeen ergonomiaa eli siivoamista. Odotan innolla turismiviikkoja koska se on se ala mikä eniten kiinnostaa.
Tänään käytiin pojan kanssa kaupassa ja perumassa pyykkituvan ajan. Pesin sen sijaan kotona nyt kun meillä on oma kone. Tiskasin samalla kun pesukone vessassa pesi pyykkiä. Ajattelin mielessäni että nyt kun saisin sen tiskikoneen vielä tähän, niin säästän tässäkin aikaa.

Tiskikonetta odotellessa päätin ostaa uuden vedenkeittimen vaikka minulla oli jo vedenkeitin. Syy oli yksinkertaisesti keittimen sininen väri. No perheelläni ei ole keitintä joten ajattelin antaa vanhani heille. Kuulemma kelpaa.

Ostimme myös uusia imuripusseja. Nykyään ovat nekin kehittyneet sen verran että kun ostat oikeanlaisen pidikkeen, niin pussit sopivat kaikkiin imureihin. Poika jo vähän testasi uuden pussin toimintaa imuroimalla eteistä ja huomenna onkin tarkoitus tehdä suursiivous.



Pitäisi opetella seuraamaan kelloa vähän tarkemmin ja pitää ne tarkat rutiinit itselläni että pojalla. Muutoin voi käydä niin kun nyt että istun vielä puolenyön aikaan koneella. Onneksi huomenna on sunnuntai mutta haluaisin kyllä herätä viimeistään 9.00.

Muistan kun pojalla oli rannekello joka piippasi joka tasatunti. Se tuntu hyvältä sillä aina kun se piippasi, niin menin katsomaan paljon kello on. Saatoin tajuta että minun on mentävä pois koneelta tekemään jotain. Nyt saattaa vierähtää kaksi tuntia koneen ääressä koska en tajua ajan kulua. Käy helposti niin kun kuvassa alhaalla.

kuvan omistaja lukeekin kuvan alareunassa.


Sitä on nyt siirrytty sunnuntain puoleen joten taidan mennä nukkumaan. Pitää vielä pestä hampaat ja ottaa piilolinssit pois ennen nukkumaan menoa. Pistän tähän loppuun hyvän videon koskienpalvelua turismialalla. Jotkut eivät ehkä tykkää ja jotkut tykkäävät. En tiedä miten itse reagoisin matkustajana tähän.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti